Eläinfilosofi Elisa Aaltola kommentoi Iltalehdessä raakkukohua hyvin osuvasti. Me näemme koko muun elonkehän voitontavoittelun välineenä ilman mitään itseisarvoa, saatika minkäänlaista ymmärrystä siitä kaiken kattavasta vuorovaikutus- ja riippuvuussuhteiden verkostosta, jonka osa mekin olemme, ja jota me omalla voitontavoittelullamme koko ajan sotkemme.
Tämä on nykyajan urbaanissa ympäristössä elävälle täysin ymmärrettävää. Ruoka tulee muoviin käärittynä kaupan pakastealtaasta ja vesi tulee hanasta. Tuotanto- ja logistiikkaketjujen pituus ja läpinäkymättömyys ovat tehneet todella helpoksi olla miettimättä sen enempää, mistä kaikki tulee ja millä seurauksilla.
Voitontavoittelu muuttaa lähestulkoon kaiken välinearvoksi. Harvat asiat ovat enää itsessään arvokkaita. Elämän aidosti tärkeät asiat ovat nimenomaan niitä, mitä ei voi ostaa tai arvottaa rahassa. Aidot syvälliset ihmissuhteet ja yhteinen aika läheisten kanssa, luonto ja luontosuhde, ja niin edelleen. Nämä saavat kuitenkin yleensä väistyä voitontavoittelun tai työnteon tieltä.
Tätä samaa sanoo MTV3:n uutispäällikkö Seppo Haaparanta.
Tämä kaikki tuntuu jossain määrin itsestäänselvältä. Samaan aikaan meillä on käsissämme moninapainen ongelma: jos Stora Enso rupeaa välittämään elonkehän monimuotoisuudesta ja hyvinvoinnista yhtään enempää kuin sen on taloudellisesti kannattavaa, se antaa kilpailuedun häikäilemättömämmin ja lyhytnäköisemmin toimiville kilpailijoilleen. Toisin sanoen olisi valtion ja viranomaisten tehtävä pakottaa kaikki pelaajat toimimaan vastuullisesti. Mutta valtioilla on sama ongelma: jos yksi valtio nostaa luontoarvot talouskasvun edelle, metsäyhtiöt siirtyvät hyvin nopeasti sinne missä voittoa on tarjolla eniten.
On väärin syyttää yksittäisiä toimijoita siitä, että he toimivat niin kuin he toimivat. Osakeyhtiön lakisääteinen tehtävä on tuottaa voittoa osakkailleen. Kun yrityksestä on tehty juridinen henkilö, päätöksiä tekevät ihmiset (jotka ovat vaihdettavissa ja korvattavissa jos he eivät toimi yrityksen edun mukaisesti) on vapautettu vastuusta, ja yrityksen etu taas on toimia äärimmäisen sosiopaattisesti.
Mikään ei muutu ennen kuin järjestelmä muuttuu. Vaikka Stora Enso tai joku alihankkija joutuisikin maksamaan jonkun nimellisen korvauksen, niin se on heille normaalista liiketoiminnasta aiheutuva kuluerä.
Ja jos järjestelmä ei muutu, se tulee tuhoamaan oman ja koko ihmiskunnan olemassaolon edellytykset.
Discover more from Kaikkeuden kartano
Subscribe to get the latest posts sent to your email.