Kirjoitin aiemmin, että “Facebook ja muut somet tekevät sen maksimoimalla käyttäjien huomion. Se, että siinä samalla hävitetään ihmisten keskittymiskyky, aiheutetaan valtava määrä mielenterveysongelmia, polarisoidaan kansalaiset ja tuhotaan luottamus instituutioihin ja sitä myötä poistetaan demokratian ja toimivan yhteiskunnan perusedellytykset on ulkoisvaikutus jota heidän ei kannata miettiä sen enempää. “
Tälle väitteelle kaivattiin perusteluja. En tätä kirjoittaessani muistanut, että tämähän ei tosiaan ole aivan itsestäänselvä asia kaikille. Mietin myös, että perusteluksi riittäisi “kts. Social Dilemma”. Tuntuu kuitenkin siltä, että tästä voisi kirjoittaa enemmänkin, ja että nämä asiat eivät välttämättä ole kaikille aivan itsestäänselviä.
Tarkennetaan hieman alkuperäistä väitettä. Kyse ei ole pelkästään sosiaalisesta mediasta vaan huomiotaloudesta, ja ns. perinteinen media toimii enenevässä määrin huomiotalouden lainalaisuuksien mukaan. En ole myöskään varma ovatko esimerkiksi TikTok tai YouTube sosiaalisia medioita, mutta ne ovat ehdottomasti osa ongelmaa.
Huomiotalousjätit ovat yleensä mainosrahoitteisia, joten niiden rahoitus riippuu puhtaasti käyttäjiensä niissä käyttämästä ajasta. Toisin sanoen niillä on insentiivi pitää käyttäjän silmät ruudussa mahdollisimman pitkään. Tämä on viime kädessä ainoa asia, mistä he välittävät.
Huomiotalousjäteillä on käytössään valtavat määrät dataa käyttäjistään, joiden avulla he pystyvät kohdentamaan sekä sisällön että mainokset juuri kyseistä käyttäjää varten. He ovat myös käyttäneet todella paljon aikaa ja rahaa algoritmiensa kehittämiseen sekä käyttäjien psykologian tutkimiseen. Tämä informaation ja vallan epätasapaino on todella tärkeää ymmärtää. He eivät vain anna sinulle mitä sinä haluat niin kuin he itse haluavat väittää.
(Huumekauppias voisi puolustautua tasan samalla väitteellä. Mutta yksikään huume ei ole globaalissa mittakaavassa niin haitallinen kuin nämä.)
Kerrataan vielä: alustojen algoritmejä ei kiinnosta niiden tarjoaman sisällön totuudenmukaisuus. Niitä ei kiinnosta, millä tavalla sisältö vaikuttaa käyttäjien mielentilaan tai -terveyteen. Niitä ei myöskään kiinnosta laajemmat yhteiskunnalliset seuraukset kuten mahdollinen polarisaatio tai instituutioita kohtaan tunnetun luottamuksen rapistuminen salaliittoteorioiden myötä. Niitä ei kiinnosta jos joku vähemmistö jossain joutuu kansanmurhan uhriksi niiden puskeman sisällön seurauksena. Niitä kiinnostaa ainoastaan käyttäjän huomio.
Ja ihmisten huomion saa helpoimmin vetoamalla primitiivisimpiin tunteisiin. Pelolla ja vihalla. Ja algoritmi on oppinut tämän. Joten alustojen algoritmit suosivat tällaista sisältöä. Jos katsot youtubesta yhdenkin videon vaikkapa Graham Hancockin teorioista muinaisista romahtaneista sivilisaatioista, voin lyödä vetoa että algoritmi rupeaa hyvin innokkaasti tarjoamaan videoita Annunnakista ja pikkulapsia Vatikaanin kellarissa kiduttavista liskoihmisistä.
Tristan Harrisia lainatakseni meillä on paleoliittiset aivot, keskiaikaiset instituutiot ja jumalankaltainen teknologia. Meidän paleoliittiset aivomme eivät ymmärrä yksilöityjä syötteitä. Parikymmentä vuotta sitten me katsoimme samat uutiset ja luimme samat sanomalehdet. Nyt jokainen meistä muodostaa oman todellisuutemme meille algoritmien suositteleman informaation pohjalta. Ja nämä tarinat yhdistävät ja erottavat meitä. Enimmäkseen erottavat.
Demokratian tärkeimmät tukipylväät ovat olleet koulutuslaitos ja joukkotiedotusvälineet. Huomaa sana “joukko”. Jaettu todellisuus on ollut välttämätön keskustelun mahdollistamiseksi. Jos sitä ei ole, ei ole myöskään mahdollista käydä minkäänlaista järkevää ja kunnioittavaa keskustelua. Ja ilman sitä myöskään demokratia ei ole mahdollista.
Kirjoitan myöhemmin lisää huomiotalouden vaikutuksista mielenterveyteen sekä mahdollisista ratkaisuista.