Kaikuja Kaikkeudesta #8: Laura Mannila, kehomieli, tunteet, yksilö, yhteiskunta, yhteydet, ekokriisi

Länsimainen kulttuuri on erkaannuttanut meidät omasta kehostamme, tunteistamme, toisistamme ja luonnosta. Hahmotamme maailman koostuvan erillisistä asioista näkemättä kokonaisuuksia ja asioiden suhteita. Tämä ruokkii niin yksinäisyyttä, riippuvuuksia kuin planeetanlaajuisia ongelmiakin. Nämä kaikki liittyvät toisiinsa.

Psykoterapeutti ja työnohjaaja Laura Mannila on työskennellyt kehomieliyhteyden kanssa parikymmentä vuotta. Hänen kirjansa Kehomieli, lauma ja luonto — katkenneiden yhteyksien jäljillä lähtee liikkeelle kehopsykoterapiasta ja laajentuu yhteiskunnallisiin kysymyksiin: miten talousjärjestelmämme tuottaa yhteyden puutetta, ja miten sama katkenneisuden logiikka näkyy aina lihateollisuudesta ilmastokriisin torjunnan lamaantumiseen.

Puhumme tunteiden merkityksestä informaationa, kanssasäätelystä ja kohdatuksi tulemisesta, yksinäisyysepidemian rakenteellisista syistä, supernormaaleista ärsykkeistä, polyvagaaliteoriasta sekä siitä, mitä yksilö voi tehdä yhteyden palauttamiseksi. Laura kertoo myös omasta tarinastaan: spasmodinen dysfonia vei häneltä äänen kokonaan, ja hän kuntoutti itsensä oireettomaksi vastoin lääketieteen ennustetta.

Linkkejä:
Lauran verkkosivut

Metakriisin kolme tasoa

Jos me keksisimme nyt laitteen, joka palauttaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden esiteolliselle tasolle sormia napauttamalla muuttamatta systeemiä, me siirtäisimme tällä hetkellä väistämättömältä näyttävää sivilisaation romahdusta ehkä viikolla tai kahdella. En ole varma mihin suuntaan.

Aikamme kompleksisten ongelmien jäsentämisessä auttaa huomattavasti niiden jakaminen eri tasoille.

Näkyvällä tasolla on oireet, eli monikriisi. On ekokriisi eri aspekteineen, on niukkenevat luonnovarat, kasvavat ja globaalilla tasolla absurdit varallisuuserot, mielenterveys- ja yksinäisyysepidemia ja merkityskriisi, episteeminen kriisi ja yhteisen todellisuuspohjan katoaminen, poliittinen polarisaatio sekä demokratian rapautuminen, lisääntyvät geopoliittiset jännitteet, ja niin edelleen.

Olisi todella houkuttelevaa ajatella näitä erillisinä ongelmina joihin on toisiinsa liittymättömät ratkaisut. Ilmastonmuutos ratkaistaan hiilitulleilla ja aurinkopaneeleilla, mielenterveysongelmat ratkaistaan mielenterveyspalveluiden lisäresursseilla (tai selektiivisilä serotoniinin takaisinoton estäjillä), varallisuuseroja voidaan tasoittaa veroilla ja tulonsiirroilla.

Jos katsotaan muita tasoja niin ymmärrämme miksi tämä ei lähestymistapa ei yksinään riitä.

Pinnan alla olevalla tasolla on rakenteet, kannustimet, järjestelmät. Siellä on talousjärjestelmä joka vaatii jatkuvaa kasvua rajallisella planeetalla ja arvottaa kuolleen puun elävää arvokkaammaksi. Siellä on alueellisia väkivaltamonopoleja vastakkainasettelussa keskenään. Siellä on pörssiyhtiöiden velvollisuus osakkaiden edusta, ja osakkaat ovat enenevässä määrin kasvottomia indeksirahastoja.

Siellä on peliteoreettiset ongelmat ja moninapaiset ansat. Scott Alexanderin Meditations on Moloch[1] on äärimmäisen tarkkanäköinen kuvaus joillekin tämän tason mekanismeille.

Siellä on huomiotalouden mekanismit, jotka ovat markkinatalouden synnyttämiä, ja jotka puolestaan ovat ainakin osittain sekä episteemisen kriisin, polarisaation ja demokratian rapautumisen että myös yksinäisyys -ja mielenterveysepidemioiden taustalla.

Monet mekanismit kytkeytyvät toisiinsa. Hupenevat luonnonvarat lisäävät geopoliittisia jännitteitä. Geopoliittiset jännitteet vähentävät keskinäistä luottamusta ja vaikeuttavat yhteistyötä sekä kiihdyttävät kilpavarustelua. Kiihtynyt kilpavarustelu taas nopeuttaa esimerkiksi tekoälyn kehitystä.

Tekoälyn kehitys taas nopeuttaa kaikkea muuta kehitystä. Parempi tekoäly osaa generoida koukuttavampaa somesisältöä tai uskottavampaa propagandaa pahentaen näin huomiotalouden aiheuttamia ongelmia. Se tarkoittaa myös parempia valvontajärjestelmiä tiedustelupalveluille.

Se voisi tarkoittaa myös ratkaisuja ekokriisiin, köyhyyteen tai uusia syöpähoitoja, jos näille vain olisi kannustimia.

Tämä taso selittää, miten päädymme tilanteeseen mitä kukaan ei halua, ja mistä ei pääse pois. Kyse ei ole pahoista toimijoista. Jos viemme nykyisen oligarkkiluokan giljotiineille muuttamatta rakenteita jotka synnyttivät oligarkit, olemme viikon päästä suunnilleen samassa tilanteessa.

Sama ihminen toisessa tilanteessa toimisi toisin. Sama tilanne tuottaa saman ihmisen uudelleen.

Ilmastonmuutos on tällä hetkellä yksi tärkeimmistä vihreää siirtymää ajavista tekijöistä. Jos oikeasti ratkaisisimme sen nappia painamalla, poistaisimme samalla tärkeän kannustimen irtautua fossiiliriippuvuudesta, ja todennäköisesti lisäisimme niiden käyttöä.

Mutta fossiilisten hupeneminen tulee johtamaan jonkinasteiseen romahdukseen, vaikka ilmastonmuutos ei sitä tekisikään. Romahduksen rajuus ja nopeus taas on kiinni riippuvuuden asteesta. Fossiilisista irtautuminen mahdollisimman nopeasti on joka tapauksessa välttämätöntä.

Mutta rakenteet syntyvät jostain. Moninapaiset ansat ovat ansoja vain jos astumme niihin.

Otetaan esimerkki Scott Alexanderin esseestä: kalankasvattamot ja vedensuodattimet.

Esimerkissa oli järvi ja tuhat samanlaista kalankasvattamoa. Jokainen kasvattamo tienaa $1000 kuukaudessa voittoa. jokainen myös saastuttaa järveä, ja pitkällä tähtäimellä tämä vähentää kaikkien tuottavuutta ja voittoa. Joku keksii suodattimen, joka poistaa saasteet, mutta jonka käyttäminen maksaa jokaiselle $300 kuukaudessa.

Kaikki asentavat suodattimensa, tienaavat $700 kuukaudessa voittoa, ja kaikki on hyvin.

Kunnes eräs heistä laskee, että hän voisi poistaa omansa, saastuttaa ihan vähän, ja tienata $300 enemmän. Muut huomaavat, että hän tienaa muita paremmin, ja kilpailutilanne pakottaa heidät toimimaan samoin.

Tämän taustalta löytyy se kognitiivis-filosofinen taso. Maailmankatsomukset, arvot, tapamme jäsentää maailmaa ja itseämme, uskomuksemme.

Siellä on tapamme jäsentää itsemme erillisiksi muista, laumasta, luonnosta, ja elonkehästä. Siellä on uskomus että olemme luomakunnan kruunu jolla on oikeus ja velvollisuus hyödyntää muuta luomakuntaa mielensä mukaan.

Kaikki on tavalla tai toisella välineellistä. Sanavarastostamme ja kulttuuristamme puuttuu pyhyyden tunne ja kokemus lähestulkoon kokonaan. Elämä on materiaalisesti rikkaampaa kuin ikinä ennen mutta hengellisesti äärimmäisen köyhää. Hengellisyys ei sovi materialistis-reduktionistiseen maailmankuvaan, hyötynäkökulma taas on kuin luotu siihen.

Jos kokisimme itsemme osaksi samaa elonkehää järven kanssa, sen saastuttamisen itsetuhoisuus olisi ylivoimaisen vastenmielistä. Kun koemme sen itsestämme erillisenä hyödynnettänä resurssina, sen saastuminen on ”ulkoisvaikutus”.

Tärkeintä on muuttaa omaa olemistamme, suhteessa itseemme ja maailmaan. Tärkein kysymys ei ole, että miten minä hyödyn tästä, tai mikä olisi minulle parasta. Tärkeintä on kysyä, millainen ihminen minä haluan olla. Mitä minä olen suhteessa kaikkeen muuhun? Suhteessa tähän tilanteeseen, tähän ympäristöön, läheisiini, kaukaisiini, ihmiskuntaan, elonkehään?

Haluanko minä olla se ihminen joka poistamalla oman vedensuodattimeni sotken yhteisen järven ja laukaisen sen moninapaisen ansan? Haluanko olla se ihminen joka asettaa itsensä kokonaisuuden edelle?

Minä olen olemassa vain koska ympäristöni mahdollistaa sen. Minä olen muusta maailmasta kehkeytynyt prosessi.



  1. Meditations On Moloch | Slate Star Codex↩︎

Kaikuja Kaikkeudesta #2. Kaj Sotala, IFS-terapia, meditaatio, tietoisuus, globaali työtilateoria, mielen monen toimijan malli

Toisena vieraana Kaj Sotala.

Me kaikki olemme kokeneet, että mielessä tuntuu olevan useita osia, jotka riitelevät keskenään tai haluavat eri asioita. Keskustelemme IFS:ää hyödyntävän tunnevalmentajan Kaj Sotalan kanssa tästä ilmiöstä, sen mahdollisesta neurotieteellisestä selityksestä, tietoisuudesta, sekä meditaatiosta.

Mikä on tietoisuuden globaali työtilateoria, sekä sen konkreettisempi neurotieteellinen vastine globaali neuronityötila, miten nämä saattaisivat selittää mielen ristiriitaisuuden? Miten IFS-terapia käyttää mielen monijakoisuutta hyväkseen sen sijaan, että se kiellettäisiin tai siitä yritettäisiin päästä eroon? Millaisiin ongelmiin tämä terapiamuoto soveltuu? Miten traumaattiset kokemukset synnyttävät tai vaikuttavat mielen alitoimijoihin? Miten meditaatio auttaa integroimaan näitä?


Linkkejä:
Kajn Multiagent Models of the MInd- tekstikokoelma: https://www.lesswrong.com/s/ZbmRyDN8TCpBTZSip
David Chalmersin The Meta-Problem of Consciousness: https://philarchive.org/archive/CHATMO-32
Mainittuja kirjoja:
Richard Schwartz: No Bad Parts
Jay Earley: Self-Therapy
Ann Weiser Cornell: The Power of Focusing: A Practical Guide to Emotional Self-Healing

Kaikuja Kaikkeudesta #1. Wille Huuskonen, luterilainen teologia, meditaatio, buddhalaisuus, advaita-vedanta

Luterilaiset narratiivit vaikuttavat läpitunkevasti koko yhteiskunnan kollektiiviseen psyykeeseen. Missä kaikkialla tämä näkyy ja millä tavoilla? Lisäksi puhumme itsen luonteesta, meditaatiosta ja sen vaikutuksista, buddhalaisuuden ja advaita-vedantan suhteesta ja eroista, Jumalasta, pyhyydestä. Nämä ovat kaikki todella laajoja aiheita joista kaikista raapaisimme vain pintaa, ja tulemme varmasti palaamaan näiden teemojen äärelle vielä uudemman kerran

Mikä on uskon merkitys? Miten voit olla varma omasta uskosta tai Jumalan rakkaudesta? Onko ihminen läpeensä paha? Voiko ihminen muuttaa itseään? Mikä on viisauden merkitys? Onko Luterilainen hengellisyys lähinnä väitelauseiden pyörittelyä? Millainen on ihmisen ja Jumalan suhde ja millainen se voisi olla? Missä määrin voimme valita  mihin uskomme? Onko usko itsessään työkalu, psykoteknologia, jonka avulla muokkaamme kokemuksellista todellisuuttamme, ja jonka totuudellisuudella ei oikeastaan ole edes väliä?

Mikä on tämä juttu nimeltä “minä itse”? Onko sitä oikeasti olemassa, onko se tyhjyys, onko se jotain minkä kautta Jumala kokee tätä maailmaa? Miten meditaatio muuttaa vastausta tähän kysymykseen?